Asiakkaan kuntoutus Raina-säätiössä
Kuntoutuspolku Raina-säätiössä käynnistyy pääsääntöisesti arviointipalvelussa. Arviointipalvelun aikana kartoitetaan asiakkaan työ- ja toimintakykyisyyttä ja laaditaan jatkosuunnitelma. Arviointipalvelun jälkeen kuntoutuspolku Rainassa voi jatkua työ- ja toimintakykyä valmentavissa tai työkykyä ylläpitävissä palveluissa. Kuntoutuspolku voi johtaa arviointipalvelun jälkeen myös Rainan ulkopuolella eteenpäin vietävään yksilölliseen ratkaisuun. Valmentavan ja ylläpitävän palvelun jälkeen yksilöllisen ratkaisun tavoittelu voi jatkua Rainan ulkopuolella tapahtuvissa palveluissa.
Onnistuneen kuntoutuspolun toteuttaminen Rainassa edellyttää moniammatillisuutta ja tiivistä yhteistyötä ohjaajien kesken. Asiakkaalle nimetään palveluun tullessa aina oma vastuuohjaaja, joka on vastuussa asiakkaan kuntoutuksen prosessista palvelun ajan. Raina-säätiössä toimii kuntoutusryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti kerran viikossa. Kuntoutusryhmässä pohditaan tarvittaessa asiakaskohtaisia asioita vastuuohjaajan aloitteesta.
Raina-säätiön palvelutarjotin Klikkaa kuva suuremmaksi
Työ- ja toimintakyvyn arviointipalvelut
Arviointipalvelujen tavoitteena on arvioida ja kartoittaa lyhytaikaisesti, noin 20 päivän ajan, asiakkaan työ- ja toimintakykyisyyttä. Arviointipalveluja tuotetaan kuntien sosiaalitoimelle sekä TE – toimistoille. Asiakaskohtaisen sopimuksen mukaan arviointijakson tavoitteina on tarkastella asiakkaan työ- ja toimintakykyä suhteessa avoimilla työmarkkinoilla tarvittaviin taitoihin ja kykyihin ja sen perusteella suositella hänelle jatkotoimenpiteitä tai suositella asiakkaalle arvioinnin perusteella jatkotavoitteita tai -toimenpiteitä muuhun toimenpiteeseen tai Raina-säätiössä toteutettavaan kuntoutuspolkuun.
Raina-säätiön työ- ja toimintakyvyn arviointipalveluja ovat aloitusjakso, kuntouttava työtoiminta ja työkykyä arvioiva työkokeilu.
Työelämään valmentavat palvelut
Valmentavia palveluja on Raina-säätiössä tarjolla sellaisille henkilöille, jotka tarvitsevat tukea jonkin elämänalueen haasteeseen tähdätäkseen avoimille työmarkkinoille tai muuhun sovittuun ratkaisuun. Palvelun kesto on hyvin yksilöllinen ja sovitaan aina asiakaskohtaisesti. Valmentaviin palveluihin ohjautuu asiakkaita Raina-säätiöön kunnan sosiaalitoimesta, Vakuutuskuntoutus VKK:sta, työhallinnosta sekä toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista.
Raina-säätiön valmentavia palveluja ovat työelämään valmennus, kuntouttava työtoiminta, työhönvalmennus työttömälle työnhakijalle, ammatillisten opintojen suorittaminen pajalla sekä ohjattu työharjoittelu.
Työ- ja toimintakykyä ylläpitävät palvelut
Kuntien sosiaalitoimille tuotettavien työ- ja toimintakykyä ylläpitävien palveluiden tavoitteena on palvelusta riippuen tukea asiakkaiden arjenhallintaa säännöllisellä toiminnalla ja henkilökohtaisella ohjauksella, pitää yllä heidän kykyjään ja taitojaan mielekkäällä tekemisellä, tarjota joustava ja turvallinen yhteisö, jossa on mahdollisuus ylläpitää ja saada uusia sosiaalisia kontakteja sekä vahvistaa itsetuntoa onnistumisen ja elämysten tunteilla. Palveluja tuotettiin kuntien sosiaalitoimille.
Raina-säätiön ylläpitäviä palveluja ovat aktiivinen arki ja päivätoiminta.
Raina-säätiön palveluihin ohjautuminen asiakkaan lähtötilanteen mukaan.
Klikkaa kuva suuremmaksi.
Ruokalista
